tiistai 27. maaliskuuta 2012

Työ2: Rytmi

Toisen työn taustalla oli rytmi kuvataiteessa. Siinä joiduimme pohtimaan, miten voimme luoda rytmiä veistokseen. Sitä voidaan luoda värien, muotojen, valojen ja varjojen vaihteluilla. Rytmi luo teokseen taiteilijan persoonallisen ilmeen. Rytmiä on kahdenlaista vapaata ja sidottua. Vapaa rytmi tarkoittaa, että asiat toistuvat teoksessa epäsäänöllisesti, kun taas sidotussa ne ovat säänöllisesti.
  Tässä työssä teimme rytmi-veistoksen, josa piti olla vapaata ja sidottua rytmiä. Se tehtiin puupalikoista kuumaliiman avulla. Lopuksi työ värjättiin, esimerkiksi akrylliväreillä.
  Aloittaminen oli vaikeaa, koska ideaa ei tullut ja jouduin kauan pyörittelemään palikoita, ennen kuin sain jotain aikaiseksi. Kun idean syntyi, työ oli nopea tehdä loppuun. Teoksessani liimasin ohuita puutikkuja isomman ympärille. Tikut kiertävät koko ison palikan ja ovat tietyllä etäisyydellä toisistaa. Tämä on veistoksen sidottua rytmiä. Vapaata rytmiä tuo se, että veistos nojaa todella ohueen tikkuun ja on kallellaan. Se rikkoon myös painovoimaa, joka tuo teokseen mielenkiintoa. Lopuksi sprey-maalasin ison palikan, johon olin kiinnittänyt tikut kullanväriseksi. Pienen tikun ja pohjan maalasin akrylliväreillä. Ongelmaksi nousi miten saada teos pysymään kallellaan. Mutta onneksi keksin tukitikun, joka tukee teosta. Toinen ongelma oli, miten liimata osat paikoilleen, kun kuumaliima jähmettyy nopeasti. Tämän ratkaisin kavereiden avulla, jotka auttoivat kiinnittämisessä. Loppputulos olin ihan hyvä vaikka se muistuttaakin jokinlaista palkintoa ja pinnasänkyä. Joten aloimme kutsua sitä vuoden vanhempien palkinnoksi. Tästä työstä suurimmaksi hyödyksi nousi se, että opin miten rytmi voi vaikuttaa työn ilmeeseen. Se merkitsi sitä, että pääsi käyttämään hyvin paljon luovuttaa, kun kokosi erilaisista palikoista veistosta.

1 kommentti:

  1. Painovoiman uhmaaminen veistoksessasi lisää todella teoksen kiinnostavuutta. Kultainen väri yhtenäistää teoksen hyvällä tavalla. Jokainen veistos on ihan omansa näköinen ja tarkoitus olikin, että jokainen veistos viestittäisi jotakin tekijästään:)

    VastaaPoista