Viimeinen työ liittyi erilaisiin pakkauksiin ja niiden suunnitteluun. Pakkaus on osa tuotetta ja sen ulkonäön suunnittelee yleensä graafinen tai teollinen suunnittelija. Suunnittelian on huomioitava tiettyjä asioita kun suunnittelee pakkausta eli hyvän pakkauksen ominaisuudet. Niitä on useita mutta tärkein on, että se suojaa tuotetta ja että se kestää kuljetuksen. Sen pitää olla tyylikäs, trendikäs, toimiva, kertoo osatajalle olelliset tiedot tuotteesta ja ekologinen. Jokus suunnittelijat pitävät pakkausta tärkeämpänä kuin itse tuotetta.
Puhuimme myös brändeistä eli tuoteimagoista. Brändeillä on tarkoitus jättää kiinittää ihmisten huomio ja luoda ostajalle mieleyhtymä tuotteesta ja vahvistaa asiakkaan ja tuotteen suhdetta. Mielleyhtymiä voi olla hinta-laatusuhde tai korkea palvelutaso.
Olimme aikaisemmin tuonut tunnille maito purkkeja ja tehtävänä oli suunnitella uusi tredikäs ulkokuori pakkaukselle. Pakkauksesta tulee näkyä sen tyyli kuten sporttinen, raikas, tai naisellinen. Aloittaminnen oli hyvin hankalaa, koska ei tullut minkäänlaista ideaa. Lopulta tein vain jotain ja tuossa on lopputulos. Olisin voinut paneutua tehtävään paremmin ja tehdä siitä hienomman. Myös maalasin sen huonosti, koska maalasin ensin salamat ja tekstin vaikka pohja olisi ollut helpompi maalata ensin. Siitä olisi tullut myös parempi jos olisin vain rajannut kuviot mustalla ja jättänyt pohjan valkoiseksi. Teema on varmaan sekoitus sporttisuutta ja lapille suunnattua tyyliä eli sporttisille lapsille. En ole tyytyväinen työhön mutta kyllä se menettelee. Tehtävässa opin miten pakkaukset voivat vaikuttaa ostopäätökseen ja miten pakkauksen ulkonäöllä on suuri merkitys ostaako tuotteen vai ei.
krista-ku1
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
KU2 työ6: Arkkitehtuurin käsitteitä
Roomalainen arkkitehtuutri sanoi että hyvä arkkitehtuuti on kaunista, tarkoituksenmukaista ja kestävää. Tämä pitää paikkansa ainakin kreikkalaisessa ja roomalaisessa arkkitehtuurissa. Suunnitellessa rakennuksia on otettava huomioon monia asioita ja saatava ne toimimaan yhdessä. Ensinnä on huomioitava rakenne ja materiaalit, koska ne ovat rakennuksen selkäranka. Materiaaleina voi käytää esimerkiksi puuta, terästä, tiiltä tai lasia. Myös on kiinitettävä huomia rytmiin, rakennusmassaan ja struktuuriin. Rakennuksen rytmi muodostuu muotojen ja tyhjän tilan vaihtelusta. Myös aukotuksilla (ikkunat ja ovet) ja pintamateriaaleilla luodaan rytmiä. Samalla pitää saada valo ja läpinäkyvyys toimimaan, koska valon ja varjojen vaihteluilla on suuri vaikutus siihen miten tila koetaan. Erilaisia valaistuskeinoja on luonnonvalo ja keinovalo. Rakennuksissa on totettava huomioon myös väritys, koska se vaikuttaa paikan henkeen ja tunnelmaan. Silloin näkee rakennuksen harmonian ja kontrastit.
Tehtävänä oli tehdä persoonallinen, moderni piharakennuksen pienoismalli. Materiaaleina käytettiin puutikkuja, rautalankaa, pahvia ja piirtoheitinkalvoa. Oli huomiotava rakennuksen muot, rytmi, väri, valo ja rakennuksen massa.
Kun aloimmme suunnitella piharakennusta, ajattelin tehdä ensin leikkimökin tai leikkitelineen. Mutta suunnitelma muuttui, kun pienoismalli ei tuntunut omalta ja ideani ei toiminut. Toisen idean kehittämiseen meni jonkin aikaa mutta se tuntui enemmän omalta ja sitä oli mukavampi alkaa tekemään. Käytin työssäni arkkitehtuuripahvia ja ja koristekiviä katossa. Ongelmia oli ainostaan ajan kannassa ja siinä miten saan kaikki kiinnitettyä toisiinsa. Lopulta onnistuin kasaamaan työn ja sain sen valmiiksi. Loputulos ei ollut ihan sellainen kuin halusin, koska aikaa ei ollut tarpeekisi ja rakennuksesta tuli hieman väärän mallinen. Muuten työ oli onnistunut. Tehtävässä opin hyödyntämään erilaisia materiaaleja ja suunnittelemaan ulkorakennuksia. Nykyään tiedän mihin kiinnittää huomiota kun näen rakennuksia ja voin arvioida miten rakennus on omasta mielestäni onnistunut.

lauantai 22. syyskuuta 2012
KU2 työ5: Taidetta arikkitehtuurin lähtökohtana
Viidennessä aiheessa pohdimme ei-esittävää taidetta eli non-figuratiivista taideta. Se ei pyri jäljentämmän luonnollisen maailman kohteita sellaisenaan vaikka lähtökohtana olisi jokin olemassa oleva. Ei-esittävä taide pyrkii muokkaamaan alkuperäistä kohdetta niin että siinä on jotain tunnistettavaa myös lähtökohdasta.
Aluksi kävimme kuvaamassa erilaisia asioita, joissa olisi mahdollisimman paljon kulmia. Sen jälkeen valitsimme parhaimman kuvan, jota käytämmä töyssämme. Kuvasta on voinut myös ikkunan avulla rajata parhaan kohdan mutta itse käytin koko kuvaa. Sen jälkeen maalarinteipeillä jäljensimme kuvan paperiin. Maalarinteipin avulla saimme tarkkoja ja suoria reunoja kuvaan. Maalasimme kuvat käyttäen hyödyksi väriharmoniaa ja vastavärejä. Minun oli heti aluksi jo lähteä tekemään työtä, koska maalarinteipit olivat helppoja ja nopeita. Kuva on koulun portaikosta mutta olen kääntänyt kuvan ja jättänyt portaat leijumaan ilmaan. Käytin maalatessani punaisen eri sävyjä ja mustaa korostevärinä. Tehtävä oli hauska ja sitä oli todella mukava tehdä. Se oli minulle helpompi tehtävä ja nautin siitä että sain sen nopesti valmiiksi. Loputulokseen olen todella tyytyväinen, koska omasta mielestäni on tämän kurssin onnistunen työ. Tehtävässä opin hyödyntämään maalarinteippiä ja huomasin että taidetta voi tehdä yllättävän helposti. Samalla huomasin että ei-esittävät taidekkin voi olla hienoa ja kaunista ja hyvinkin mielenkiintoista.

KU2 työ4: Arkkitehtuuri
Tehtävänä oli tehdä "pussauskoppi" rakennus Rovaniemelle ja käyttää materiaaliana savea. Käytimme tällä kertaa koverrutekniikka hyödyksi, koska työt poltettiin ja maalattiin lopuksi. Tehtävä oli hankala aloittaa, koska minulla ei ssyntynyt minkäänlaista ideaa tai ideat olivat todella huonoja. Lopulta aloin vain pyöritttelemään savea käsissäni ja lopulta muodostui jonkinlainen idea. Työni kuvaa kaatunutta puunrunkoa ja sen on hyvin mielenkiintoinen. Koska svoi mennä puunrungon sisään tai sitten kiiveta sen päälle. Se voidaan laittaa myös pystyasentoo, jolloin se muistuttaa enemmän linnunpönttöä kuin puunrunkoa. Lopuksi maalasin sen ruskella ja tein siihen kultaisia raitoja piristäämään ilmettä ja kuvaa maan lapin syksyistä väriä.
Tässä työss opin vaikka heti ei olisi ideaa kannattaa aina yrittää jotain ja lopulta työstä tulee aina jotain uutta ja hauskaa. Tehtävän idea oli lähtöisin lehdestä ja sen avulla ymmärsin, että taidetta voi tehdä mistä tahansa, jos sitä osaa hyödyntää oiein.
KU2 työ3: Ympäristö- ja tilataide
Aiheena oli ympäristä- ja tilataide. Se on yksi taiteen laleja ja siinä teos ja ympäristä muodostavat kokonaisuuden. Ne voivat olla hyvin vaihtelevia ja niihin yhdistellään useita eri elementtejä kuten ääniä tai valoja. Lisäki puhuimme installaatiosta tai instaalaatiotaiteesta. Siinä erityisesti tiettyyn tilaan tai paikkaan tehtyä taidetta, joka hyödyntää tilan eri ominaisuuksia. Ympäristö- ja tilataide syntyi 1960-luvulla Yhdysvalloissa ja sen kulttuuri- tai luonnonympäristöön rakennettua taidetta. Se voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi. Ympäristötaidetta kutsutaan myös ekologiseksi taiteeksi.
Tehtävä oli tehdä ryhmässä hiekkaveistos Valde Marin rannalle. Meillä oli hyvä tuuri, koska ilma oli hyvin lämmin silloin ja oli rentouttavaa olla välillä ulkona. Meidän ryhään kuului minun lisäksi Henni-Elina ja Juulia. Meillä oli hyvä ryhmä työskentely ja saimme tehtyä veistoksen vaikka se oli suurikokoinen. Idea tehdä lähti Henni-Elinalta ja saimme käärmeen näyttämään, siltä että se on noussut vedestä. Itse tein käärmeen häntä osan ja autoin työn viimeistelemisessä. Tehtävä oli mukavaa vaihtelua ja sen tekemisessä ei ollut missään vaiheessa ongelmia ainoastaan polttiaiset, jotka söivät jalkani.:) Mutta se oli vaivan arvoista, koska saimme kuulla muilta ihmisiltä hyää palautetta ja että tätä pitäisi tehdä useammin. Luultavasti meitä oli myös hauska seurata ja katsoa mitä saamme aikaiseksi. Siinä oppi myös hyvin tila- ja ympäristötaiteen merkityksen, joka minusta on piristää ympäristöä ja herettää milenkiintea taidetta kohtaa.

KU2 työ2: Perspektiivi
Tämä tehtävä oli jatkoa ornamenttitehtävälle. Tehtävään liittyi perspektiivi ja sen käyttäminen taiteessa. Perspektiivi kehiteltiin n. 1000-luvulla. Työmme perustui yhden pakopisteen perspektiiviin, jossa katsojasta poispäin menevät viivat kohtaavat yhdessäkohtaamispisteessä eli pakopisteessä.
Työ oli suunnitella tila johon olemme upottanut ornamenttityössä käyttämämme kuvion. Meidän piti piirtää sisätila pakopistettä hyödyntäen ja sisutaa se. Sen lisäksi haimme ideoita sisustutehdistä. Kokosimme plansin piirrustuksesta ja lehtileikkeistä.
Työ oli todella mukava, koska siitä sai tehdä itsensänäköisen. Tehtävä oli myös hyvin haastava, koska aikaa oli vähän ja työtä oli paljon. Tein piirrustusta paljon kotona muuten se ei olisi tullut valmiiksi. Suurimmksi osaksi hahmottelin huonetilan päässä, joten pystyin hyvin nopeasti alkaa toteuttamaan sitä. Olen tyytyväinen planssiin ja piirustukseen, koska kun olin saanut sen valmiiksi huomasin että se oli minun näköinen. Luultavasti tulen joskus käyttämään suunnitelmaa. Tästä työstä oli paljon hyötyä, koska sain kehittää piirrustustaitoani ja luovuutttani.

KU2 työ1:Ornamentit
Ornamentit eli kortistekuviot ovat yleisiä ja niitä käytetään mmm. tekstiileissä, rakennuksissa, tatuoinneissa jne. Ornamenttityylejä on eilaisia ja me käsittelimme tunnilla viisi niistä.
1.Pintaornamenttion koko pinnan peittävä koristekuvio.
2.Nauhaornamentti näuhamaisesti etenevä kuvio.
3.Keskusornamentti on keskeltä sivullepäin etenevä kuvio.
4.Peiliornamentti toistuu peilikuvana pinnalla.
5.Yksittäinen koristekuvio on hyvin yleinen ja sitä käytetään paljon.
Ensimmäisenä tehtävänä oli tehdä ornamenttikuvio kansioon. Ensimmäiseksi suunnittelimme ornamenttikuvion. Sen jälkeen leikkasimmen kuvion ja kiinniteimme sen varteen ja painoimme paperiin. Paperi oli aikaisemmin maalattu käyttämällä töpötys tekniikkaa. Käytin omassa kansiossa nauhaornammenttityyliä. Pohjassa väreinä on käytetty valkoista ja sinistä. Työ oli hauska ja opin painamaan laimasimella. Alussa oli hankala saada idea mutta kun se syntyi työ valmistui nopeasti. Töy onnistui muuten mutta kun painoin laimasimella maalia oli liikaa ja kuviosta tuli epäselvä. Tieto oramenteista on hyödyllinen, koska sitä voi hyödyntää monessa asiassa, kuten jos joskus tulen sisutamaan omaa kotia. Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy kansioni ja alhaalla leimasimet. Pahoittelen kaikkein kuvien huonoa laatua ja valoitusta. Jos en olisi ottanut kuvia käytävällä niitä ei olisi ollenkaan.
Tilaa:
Kommentit (Atom)